Suomen Konepalvelu Oy

Kulje­tamme uraasi eteen­päin

Avoimet työpaikat kuljetus- ja logistiikka-alalta

Suomen Konepalvelu Oy | Uusimaa


Tarjoamme töitä sekä uusille kuljettajille että logistiikka-alan kokeneille konkareille, joustavasti ja reiluin ehdoin. Työntekijänämme pääset mukaan hyvään porukkaan, ja hyvin hoidetut toimeksiannot poikivat 100 % varmuudella uusia! 

Etsimme jatkuvasti uusia työntekijöitä kaikenlaisiin kuljetustehtäviin. Työt ulottuvat aina raskaalla kalustolla tapahtuvasta rahdin kuljetuksesta pakettiautoilla suoritettaviin jakelukuljetusiin. Toimeksiantoja on tarjolla sekä lyhyeksi että pidemmäksi aikaa, reittien kulkiessa sekä Suomessa että ulkomailla. 



Asiakasyrityksemme ovat logistiikka-alan tunnettuja toimijoita, joten kalusto- ja työaika-asiat ovat varmasti kunnossa. Pidämme huolta kaikista työntekijöistämme ja olemme sitoutuneet toimimaan vastuullisesti. Listoillamme olevat kuljettajat muodostavat myös oman työyhteisönsä, jossa huumorillakin on sijansa. 


Haastattelemme kaikki uudet kuljettajat henkilökohtaisesti ja pyrimme aina löytämään heidän vahvuuksiinsa parhaiten sopivat toimeksiannot. Kysy rohkeasti lisää tällä hetkellä avoimista työpaikoistamme ja liity osaksi ahkeraa joukkoamme! 

Ota yhteyttä

Avoimia työpaikkoja kuljetusalan osaajille 


Rahdin kuljetus raskaalla kalustolla

Jakelukuljetukset 

Pakettiauto­kuljetukset

Reilu työ vie pidemmälle 


Joustavat työllistymismahdollisuudet kuljetus- ja logistiikka-alalle

Vastuulliset ja reilut työehdot kaikkiin toimeksiantoihin

Taitonsa osoittaneille kuljettajille säännöllisesti uutta työtä 

Share by: